keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Tällä viikolla harjoitukset Elsan ja Helenan kanssa jatkuvat. Käymme läpi liikemateriaalin, jonka viime kerralla loimme ja jatkamme teosta eteenpäin.
Teoksen esityspaikka Tampereella on selvinnyt. Tanssimme Tammerkosken varrella Hatanpään Valtatien puolella. Teosta voi mainiosti seurata Hämeensillalta!

"MINÄ SINÄ HÄN ME TE HE" on teos meistä kaikista. Yksitellen ja yhdessä. Kaupungissa me ihmiset jaamme yhteisen tilan ja tulemme pakostakin lähelle vaikka olemme täysin vieraita toisillemme. Julkinen tila on kaikille yhteinen. Kadut, bussit ja kahvilat vaativat lähikontaktia.
Kaupungilla on monet kasvot ja ne muuttuvat vuodenaikojen mukaan. Kaksi viikkoa sitten kun kävin Tampereella viimeksi, lumi oli vielä vallannut kadut ja kosken rannat. Miltä kaupunki näyttää ylihuomenna? Joko toppatakin voi vaihtaa kevyempään?

Tämä tanssiteos rakentuu vahvasti konseptin ja etukäteen suunnitellun käsikirjoituksen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että olen työstänyt teoksesta valmiin rakenteen ennenkuin olin tavannut tanssijat. Tiesin esityspaikan ja tanssijoiden määrän, teoksen aiheen sekä sen millaista liikettä haluaisin tanssijoiden kanssa tehdä. Näin ei välttämättä aina tehdä tanssiteoksia. Joskus koreografilla on vain pieni haju ja voimakas intuitio tehdä tietynlainen teos ja tästä lähdetään tanssijoiden ja muun työryhmän kanssa yhdessä rakentamaan teosta. Itse työskentelen usein juuri näin. Pienellä Hajulla ja Voimakkaalla Intuitiolla. Tällä kertaa työskentelen Elsan ja Helenan kanssa käsikirjoituksen pohjalta. Siihenkin tarvitaan ensin Pieni Haju ja Voimakas Intuitio, jotta Käsikirjoitus voi muodostua. Harjoituksissa tanssijat uudelleen kirjoittavat ja kyseenalaistavat Käsikirjoitustani ja lisäävät sinne omia välihuomautuksiaan. Siitä syntyy tämä teos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti