Viimeistä vietiin

Sunnuntain viimeinen esitys tanssittiin auringonpaisteessa, tuulessa ja vaalipäivän humussa. Katsojia kertyi tänäänkin paljon virran varrelle. Koregrafilla oli jo haikeat tunnelmat, kuten aina viimeistä esitystä seuratessa. Esittävän taiteen ja tanssin luonteenpiirteeseen kuuluu hetkellisyys, josta jää muisto ja mielikuva. Taltioinnin ja valokuvien avulla teos pysyy mielessä mutta aidosti sen saa takaisin vain tekemällä sen uudestaan. Kuulin taas kommentteja ja yhdessä teosta kuvattiin seremonian omaiseksi, hitaaksi vaellukseksi kaupungin varrella. Viimeisessä esityksessä korostuikin liikkeen hidas muotoutuminen jännittyneen ja vilkkaan vaalipäivän rinnalla. Askeleet hidastuvat, katse kääntyy hetkeksi seuraamaan tanssivia punatakkisia tyttöjä, ilme värähtää. Tanssi on koskettanut ohikulkijaa.

Tanssiteokseen prosessiin kuuluu teoksen valmistamisen, harjoittelemisen ja esitysperiodin lisäksi teoksesta palautuminen. Teoksesta ikäänkuin luovutaan, ei ehkä kokonaan mutta hetkeksi. Tanssijoita kiitetään, esitysvaatteet laitetaan pesuun ja pakataan säilöön, teoksesta videoitua materiaalin kootaan ja samalla teoksen merkitys alkaa tekijälle kirkastua entisestään. Mutta aivan ensimmäiseksi pitää antaa ajan kulua, ottaa etäisyyttä juuri tapahtuneeseen. Antaa teoksen laskeutua mieleen. Ja sitten; mitä tulikaan tehtyä?

Siitä vielä myöhemmin.

Niskojen nakkelua auringon paisteessa

Tämän päiväisessä esityksessä riitti vilinää ja monenlaisia ihmisiä, joista suurin osa oli liikenteessä auringon ansioista. Tanssimisen lomassa piti siis varoa ohikulkijoita ja sulkea korvansa kaikenlaisilta kommenteilta. Juuri se on parasta tässä teoksessa, että tilanne ja tunnelma ympärillä vaikuttavat vääjäämättä lopputulokseen. Jos edessäni seisoo lapsi, minun on pakko muuttaa tanssini reittiä ja samalla tämä lapsi on hetken osa teostamme.

Erityisesti mieleeni tänä päivänä jäivät kaksi nuorta, jotka kokeilivat rajojaan tulemalla aivan lähelle tanssiessani. Selvästi he olisivat halunneet yhden takissani kiinni olevista ilmapalloista ja ehkä vähän suivaantuvatkin siitä, kun en huomioinut heitä millään tavalla. Palloja hetken kyseltyään he totesivat, että siinä se vaan jatkaa soutamistaan ja huusivat kavereilleen, että ne on ilkeitä eikä anna palloja. Monet tuntuvat ajattelevan, että ilmapallokimppu on aina tarkoitettu jaettavaksi. Joidenkin ihmisten on vaikeaa ymmärtää, että meillä on esitys menossa ja ilmapallot ovat osa esitystämme.

Tanssin aikana tulee tarkkailtua erityisesti säätä, koska se vaikuttaa paljon tunnelmaan. Tänään oli aurinkoinen sää, mutta havaittavissa oli puuskittaista tuulta. Tuuli muokkaa teoksemme kulkua osaltaan, kun se puhaltaa pallot solmuun ympärillemme. Siinä vaiheessa kun ei tiedä, miten pallot ovat kiertyneet ympärillemme, liike muuttuu lähinnä eräänlaiseksi kiemurteluksi, jonka tarkoitus on saada pallot irti nutturasta tai olkapäästä.

Jokaisessa esityksessä pitäisi olla joku, joka kiertelisi yleisön joukossa ja kirjoittaisi kommentteja ylös. Onneksi joissain esityksissä on ystäviä ja tuttavia, jotka pitävät korvansa auki. Keskiviikon esityksestä haluan kertoa yhden kommentin, jonka kuulin esityksen jälkeen kaveriltani. Esityksen aikana Koskikeskuksen suunnalta oli tullut joukko nuoria miehiä, jotka olivat ensin ihmetelleet, että mitä kosken rannassa tapahtuu. Lähemmäksi päästyään he olivat todenneet: ”Jaa se on sitä nykytanssia eli jalkojen viskelyä ja niskojen nakkelua...”

-Elsa

Eilinen torstain esitys tanssittiin kirkkaassa auringonpaisteessa. Ilma oli siis mitä mahtavin. Tähän kolmanteen esitykseen oli saapunut runsaasti yleisöä, liekö Aamulehden juttu saman päivän lehdessä vienyt tietoa teoksesta suuremmalle kansalle. Tanssijat olivat rentoutuneita ja samalla valppaita. Taltioimme teoksen videolle myöhempää katselua varten.

Tämänpäivän esitys sujui sekin mukavasti. Auringon tilalla tosin puhalsi navakka tuuli, joka toi ilmapalloihin ylimääräistä eloa. Koin jännityksen hetkiä pallojen viskautuessa tuulenpuuskan mukana sinne tänne, onneksi tanssijat pysyivät vielä maassa. Erityisen lisämausteensa tässä teoksessa antavat ohikulkijat, kaupungin äänet, kommentit ja ilmeet. Koskaan ei voi tietää, milloin innokas koira hyppelehtiin tanssijoiden välistä, miten pyöräilijä päättää ohittaa pallorivistön tai kuuluuko auton tööttäys samalla hetkellä kun tanssija laskeutuu maahan. Teos muuttuu sen ympäröivien ihmisten liikkeiden ja tekojen mukana. Syntyy uusia yhteyksiä ja assosiaatioita. Sellaisia, joita ei ole voinut etukäteen päättää. "Mää ajattelinkin, että onkos noi kunnossa, mutta nehän tanssii!" kuulin tänään sivukorvalla tuulen huminan seasta. Vau.

Tunnelmia

Kaksi esitystä takana päin, mukaan lukien ensi-ilta ja seuraavaa esitystä odottelen. Ensi-ilta oli jännittävä. Valmistautuessani esitykseen mietin, muistanko kaiken; Tarvikkeet, vaatteet, ilmapallot ja niin edelleen. Sujuuko teos hyvin vai tuleeko esityksessä "se niin pelottava" balck out-muistinmenetys? Jännitys kuitenkin kuuluu asiaan, sillä se auttaa keskittymään ja virittämään aistit avoimiksi. Jokaista esitystä jännittää, mutta se on erilaista riippuen päivästä. Ennen toista esitystä jännitin, mutta koin olevani rauhallisempi ja hiljaisempi kuin ensi-illassa.
Tähän asti esitykset ovat menneet hyvin ja on ollut mukava menininki!

Koska kyseessä on ulkoilmateos, ja ympäristö elää koko ajan, mitä vain voi tapahtua. Ilmapallot luovat lisäjännitystä teoksen sujumiseen. Säilyvätkö ilmapallot ehjinä? Karkaako minulta pallo? Sotkuvatko minun ja Elsan pallot keskenään? Sotkunko minä omiin palloihini? Muutokset teoksen oletetussa kulussa vaikuttavat esiintyjän toimintaan. Mitä nyt tehdään? Sellaisessa tilanteessa, jossa jotain ennalta arvaamatonta tapahtuu, tanssija joutuu improvisoimaan, herkistymään tilanteelle, jotta teos säilyisi ehjänä. Tunnelma on jännittynyt, mutta samalla täytyy pysyä rentona ja valppaana sekä tehdä nopeita päätöksiä. Tanssijoiden täytyy pitää silmät auki mitä tapahtuu ja reagoida toistensa tekemisiin.

MINÄ SINÄ HÄN ME TE HE -teos esitetään vilkkaalla paikalla aivan Tampereen sydämessä. Koen esityspaikan mielenkiintoiseksi ja miellyttäväksi, vaikka ympärillä on ihmisiä ja liikennettä. Hulinaa ei ole ainoastaan ympärillä vaan välillä jalankulkijat ja pyöräilijät halkovat Minun ja Elsan välistä tilaa ja jakavat saman tilan meidän kanssamme. He ovat osa samaa kaupunkikuvaa, osa teosta. Muuttaako teos sitä, miten ohikulkijat katsovat kapunkiympäristöä ja sen ihmisiä?

Ensimmäinen esitys tiistaina 12.4. meni mukavasti! Viideltä iltapäivällä Hämeensilta oli ruuhkaisimmillaan; pikkuautoja, busseja, kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Pystytimme kyltin sillankupeeseen, jossa kerrottiin mistä oli kyse ja jakelimme punaisia MINÄ SINÄ HÄN ME TE HE -ilmapalloja ohikulkijoille. Sinne ne suhahtivat katukuvaan. Tanssin ilmapallot vaalipallojen seassa. Teos oli saatettu matkalle pallojen myötä. Ihmisiä jäi katsomaan tanssia sillalle hetkeksi, moni seurasi teoksen kokonaan. Ihmettelyä, tiukkaa analyysiä, hymyjä ja totisia ilmeitä. Tästä on hyvä jatkaa!

Teoksen ensi-ilta on ylihuomenna. Teos on rakenteeltaan valmis ja huomenna tanssijoiden kanssa mennään teosta läpi ja hiotaan yksityiskohtia. Jännitysmomentteja riittää kuitenkin vielä viimeisiin päiviin. Teokseen kuuluu heliumilmapalloja, jotka roikkuvat tanssijoissa kiinni, mutta tätä emme ole vielä koskaan päässeet kokeilemaan sillä ilmapallot saapuivat vasta pari päivää sitten. Katsotaan kuinka monta palloa saamme pamautettua rikki harjoituksissa. Pallojen siis pitäisi säilyä ehjinä koko 20 minuutin teoksen ajan sillä niitä jaetaan lopussa myös yleisölle! Näin MINÄ SINÄ HÄN ME TE HE jatkaa liikettään pallojen muodossa läpi kaupungin.

Laukut pakattuina odotan malttamattomasti pääsyä Tampereelle!

Teos alkaa löytää muotoaan ja palaset loksahdella kohdilleen. Viimeksi Tampereen viimassa ja lumipyryssä ollessani pohdin teoksen esityspaikkaa. Kuinka iso esitystila voi olla, että tanssijat vielä huomataan? Hassua, että kaupunkiin voi hukkua vaikka onkin näkyvillä. Tällä harjoituskerralla lumi oli jo jättänyt meidät rauhaan ja tanssijoiden kumisaappaat painuivat mukavasti hiekkaiseen liejuun. Nyt on hyvä pito, kehuivat tanssijat! Rajasimme tanssialueen koskemaan virran mutkaa, Hämeensillan kainaloon, vasemmalle puolelle rautatieasemalta päin kuljettaessa. Tanssijoilla on punaiset takit, joihin on kiinnitetty punaisia ilmapalloja. Haluamme erottua massasta! Menimme teoksen läpi perjantaina iltapäivällä muutamaan otteeseen. Ohi kulkevat ihmiset katselivat touhujamme kiinnostuneina. Hyvä niin!

MINÄ SINÄ HÄN ME TE HE on rakennettu siten, että se koostuu lyhyistä kohtauksista, joista muodostuu noin kahdenkymmenen minuutin teos. Kohtauksia voi seurata hetken verran tai pysähtyä katsomaan koko teoksen. Tanssijat tanssivat yksin ja yhdessä, ilmapallojen kanssa ja ilman. Tästä jatketaan...